Elikkäs, mulla on tavoitteena saada reilu 50kg pois, ennenkuin lapseni täyttää 3v...
mahdollista vai mahdotonta? - Mahdollista täysin.
Kerran sen tehneenä tiedän, että pystyn. Tiedän, että kehoni pystyy siihen. Ehkä se tekeekin tästä haasteellista, kun tiedän, että se onnistuu. Tiedän kehoni kykenevän siihen, kun sen kerran jo olen tehnyt. Ehkä se on syy.
ja ne kokemukset, mitkä sain kokea, kun olin laihtunut :( . En soisi kellekkään laihduttajalle niin käyvän, kuin minulle kävi. Aina niin iloinen, aina niin ystävällinen, aina niin hauskasta ja osittain hiljaisesta pullukasta tytöstä, tuli iloisempi, ystävällisempi, sosiaalisempi, ja ennenkaikkea ROHKEAMPI!...
MUTTA!
mutta myös yksinäisempi...
Se varjopuoli.
Se kun yksinäisyys valtaa. Sitä pelkään. Pelkään sitä, että uudet ystäväni jättävät minut.
En uskalla luottaa enää. Onko uudet ystävät ystäviäni oikeasti?
En haluaisi tuntea sitä jätetyksi ja petetyksi tuntemaani tunnetta uudestaan.
En halua katsoa, kun kaverit jättää.
Vain siksi, että laihdun.
Oisin kuvitellut kavereideni olevan onnellisia puolestani, kun laihduin.
Muttase taisikin ehkä herättää heissä kateutta.
En tiedä.
En pysty enää kohtaamaan heitä.
Ehkä joskus, pystyn kohtaamaan heidät ja kysymään Miksi?
AHDISTUS.
Tämän tekstin kirjoittaminenkin aiheuttaa ahdistusta. Tämä kaikki laihduttamisesta kirjoittaminen aiheuttaa ahdistusta. ja sen miettiminen, miksi nyt en onnistu. kykene laihtumaan. Luulen, kuitenkin, pakko käydä nämä tunteet läpi, kokea se uudestaan, saada uusi käyttäytymis malli tälle ahdistuksen purkamiselle. koska tiedän myöskin, että ahmin ahdistukseeni, jonka saan siittä, kun haluan epätoivoisesti laihtua. ja siittä tulee mieleeni kokemukseni edellisestä laihtumisesta :(
ja se yksinäisyys, ja sen ajatteleminen aiheuttaa ahdistusta.
Miten sitten, muuttaa elämää, alkaa laihtua, ja silti olla kokematta edellisen laihdutuksen tuloksia? Yksinäisyyttä, Hylkimistä, jätetyksi tulemista, ahdistusta...?
Laihtuminen alkaa elämäntapa remontista, sen jokainen tietää.
Viimeksi laihtuessani aloin lisäämään liikuntaa ihan luonnollisesti,
ehkä se oli kavereilleni liikaa, sohvaperunasta tuli duracel?
Ehkä pyysin heitä liikaa lenkille? - jokaista 2 kertaa... En viitsi ruikuttaa ketään lenkki seuraksi.
Jos urheilu ei maita niin ei väkisin, ei sitä voi pakottaa ketään liikkumaan jos se ei itsestä lähde!
Mutta mistä minä sen lenkkiseuran saan,
tietysti tytöstä kuhan vähän kasvaa
, mut siihen menee viel aikaa, että jaksaa minulle seuraa tehdä puhumalla suomea.
Entä mies?
Ei oikeen nauti kävelystä, hän on enempi pyöräily tyyppiä, muttako sillä pyörällä pitää tehdä pitempi lenkki... ja kävely on minusta kokovartalotehokkaampaa.... (pururata ja gympark!)
Voi, kun löytäisin täältä korvesta tyypin joka jaksaisi roudata mua päivittäin lenkille :)
Tohon pururadalle ja lähimmälle gympark laitteelle on tästä koneen näppäimistöltä 120m ;)
Seuraa kaipaisin, jonkun jonka kanssa laihtua, tietysti olisi tuo painonvartijat... pitäisikö käydä?
Mutta nyt ei kannata käydä enää oman kaupungin ryhmässä... ainakaan lenkkiseuraa hakemassa
on kaikki mammat jo kätensä kumminkin multaan tunkeneet :(. [ryhmä suljettu/lopetettu kesän ajaksi]
tai sitten jos kävis tsekkaamassa kumminkin, ainakin ovella!
Oma ryhmäni siis on tuolla naapurikaupungissa... ei täällä :S
jättäkäähän kommenttejä, vinkkejä... ideoita... Kiitos kun jaksatte odottaa aina uusia lukemisia =)
Piti muuten tuosta sokeri lakosta mainita. Ei se kovin kummoisesti mennyt, 8pvän jälkeenrepsahdin :(.
Otin uuden tavoitteen, jos ostan karkkia- makeaa- valkoista sokeria... mitä nimiä sillä on? niin kävelen aina haluamani kalorit ENNEN kun syön sitä makeaa! (eli lakupussin vuoksi saa vissiit kävellä vaikka timpuktuun!)
