En tiedä, onko julkisuudessa kirjoitettu sen enempää yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä, kuin normaalistikkaan. Itse olen vain siihen kiinnittänyt nyt hirveästi huomiota. Ehkä siksi, että olen juuri itse sellaisessa elämän tilanteessa. Käyn itse läpi vaihetta elämässäni, kun minulla ei ole paljoa ystäviä. Katellisena katselen ihmisiä kaduilla, ravintoloissa, kahviloissa, jotka keskustelevat, tutustuvat, ystävystyvät ja nauttivat elämästä. Ja kyllä, tähän on väliin kommentoitava, nautin elämästä, tosin yksin, yksinäisenä.
Minulla on mies, miestäni rakastan ylikaiken, tai sitten tämä on jo riippuvuutta toisesta. En tiedä. En osaisi kuvitella elämääni ilman miestäni.
Minulla on lapsi, lastani Sinellaa rakastan yli kaiken, en osaisi myöskään kuvitella elämääni ilman häntä. Hän on kaikkeni.
Minulla on Äitini, ja perheeni. Mutta ne ei korvaa sitä Jotakin, sitä jotain mitä ystävyydeksi kutsutaan.
Olen usein miettinyt, mistä ihmiset löytävät niitä ystäviä, mistä ne löytävät sen todellisen ystävyyden.
Missä on minun ystäväni?
Se jonka kanssa voisi nauraa arkipäivän kömmähdyksille.
Se jonka seurassa voisi jutella syntejä syviä miettimättä kerronko liikaa, paljastanko itsestäni liikaa. Miettimättä käytöstapoja.
Mistä löytyy se ystävä, jolle voisin näyttää elämäni sen puolen, joka on kulissien takana?
Mistä te olette aikuisiällä löytäneet ystäviä?
Nurkan takaa? kahvilla? urheillessa? Missä? Mistä? Miten?
Netti tuntuu olevan jokaisen huulilla, tiedän että ircistä ( Internet Really Chat, Eli ei galtsu )
löytyy monia samanhenkisiä, siellä jopa koen, että siellä on joitakin persoonia, nimimerkkejä, joita voisin kutsua oikeasti ystävikseni. Mutta, se on irc, ei todellisuus. Todellisuus on vain se, että minulla on tuttuja, jopa sellaisia joiden kanssa tahtoisin oikeasti ystävystyä, mutta en jotenkin vain osaa syventää niitä suhteita. En vain osaa laskea rakentamaani suojamuuria alemmaksi. Jotenkin tuntuu, että olen rakentanut ympärilleni niin suuren muurin, että jopa läheisilläni (perheelläni, rakkaillani) on vaikeuksia päästä sen sisäpuolelle. Muuria on helppo rakentaa, mutta sitä on vaikea purkaa. Tätä muuria ei voi purkaa kivi kerrallaan, ei kokonaan räjäyttämällä. En tiedä, en tiedä miten tämä muuri puretaan. En edest tiedä, onko tämäkään askel muurin hävittämiseen, kun tunnustan 'julkisesti' että olen rakentanut näkymättömän, ja silti läpinäkemättömän muurin ympärilleni.
Olo on tietämätön. Välistä ihan sietämättömän tietämätön...
Tahtoisin ystävän. ystäviä, mutta en osaa niitä etsiä. Siksi kysyn, miten te olette niitä ystäviä löytäneet?
Olen miettinyt ihan samoja juttuja ystävyydestä. Ystävien löytäminen ei ole helppoa.
VastaaPoistaItse olen saanut yliopistoon mentyäni pari hyvää ystävää ja kasan tuttavia. Eräiden tuttujen kanssa keskustelin ihan suoraan miten ystävyys syntyy ja miten ystäviä hankitaan. Heistä yhdestä on muodostumassa minulle hyvä ystävä.
Vinkeiksi sain vain, että pitää osallistua ja antaa itsestään jotain. Ei saa olla liian varovainen ja piiloutua. Minulla kun on taipumusta myöskin tukeutua muuriini.
Mutta niinhän se on, ystävyys ei synny väkisin. Sitä synkkaa tai ei. Toimimalla ja yrittämällä sen näkee. Ja aina kun yrittää saattaa sattua. Opettelen itse tajuamaan sen, että on valittava joko ystävyyden ja sattumisen mahdollisuuden tai eristäytymisen välillä. Sattuu se yksinolokin toisinaan.
Joten itseä vaan likoon ja ehdottelemaan useampia tapaamisia tuttujen kanssa tai hankkimaan uusia harrastuksia, joista voisi löytyä uusia ihmisiä elämään. Ei pidä miettiä paljastaako itsestään liikaa; jos se on jollekin liikaa, hän ei ole ystävyyden arvoinen. (näitä hoen itselleni aina uudestaan kun tekee mieli piiloutua maailmalta, ja se auttaa)